8.6.2008 Kesä on alkanut perinteisin menoin eli osallistumisella tollerileirille. Viime vuoden tavoin emme ottaneet osaa koulutuksiin (mitä nyt Nekku käväisi sunnuntaina avustamassa penturyhmän vesinoudoissa) vaan otimme leirin loman kannalta - oikein hyvin sai ajan näinkin kulumaan ja Siljakin tuntui viihtyvän ensimmäisellä tollerileirillään :) Perjantai-iltana olimme mukana Rian valiojuhlissa ja lauantaina lähinnä hengailimme Himoksen ja Jämsän maisemissa. Sunnuntaina lähdimme hyvissä ajoin ajamaan etelää kohti, Veesu lentokentälle takaisin Sveitsiin menoa varten ja me tytöt kotiin. Myös minä ja Silja kävimme Sveitsissä viikko sitten, hyvin matka sujui vauvan kanssa ja kivaa oli ihastellessa hienoja maisemia. Kiitos vielä tätäkin kautta koirien hoitajille, eli Annelle, Matille ja Inkalle Fionan hoidosta, Sannalle ja Janille Delin hoidosta sekä Johannalle ja Timolle Nekun hoidosta! Näiden Sveitsin reissujen sekä tulevan Italian matkamme takia Fiona on nyt taas kuukauden verran hoidossa Mankkaalla. Tätä hoitoputkea ennen käväisimme pitkästä aikaa näyttelyssä, kun Fiona osallistui Aptus Show'hun synttäriviikonloppunaan toukokuun lopulla. Vaikka kyseessä oli kv-näyttely, Fiona oli ainut ilmoitettu fieldi, joten kilpailua ei valitettavasti ollut, mutta saksalaistuomarin Peter Beyersdorfin antama huippuhyvä arvostelu teki kuitenkin käynnistä pitkäksi venähtäneen odottelun arvoisen ja onhan ROP ja CACIB aina mukava potti saada kotiin viemisiksi :)
9.5.2008 Meillä lauma on taas viime aikoina kovasti elänyt. Vapun tienoilla meille tuli toistamiseen hoitoon Nala-labbis, sitten Fiona lähti Mankkaan mummolaan Veesun työmatkan ajaksi ja tällä viikolla Delin tytär Yrtti saapui meille muutamaksi päiväksi. Yrtin kanssa olen treenaillut (Johannan suostumuksella :)) noutojuttuja ja hyvin on nämä ekat treenikerrat sujuneet. Yrtti nappaa sekä riistat että damit spontaanisti ja palauttaa ne nopeasti, luovutuksissa sen sijaan on parantamisen varaa, mutta se ei ole onneksi tässä vaiheessa niin vakavaa :) Yrtin kanssa on ollut mukava touhuilla, kun sillä on hyvä perustottelevaisuus, intoa tehdä eikä se kuumene vaikka sille heitellään, vaan on työskennellessään hiljainen. On myös ollut hauska seurata kolmen sukupolven yhteiseloa, paljon yhtäläisyyksiä tyttärestä, äidistä ja mummosta kyllä löytyy. Kuvia Yrtistä
16.3.2008 Niin se aika rientää, kun Nekkukin täytti eilen jo 8 vuotta eli saavutti veteraani-iän, onnittelut laumamme kuningattarelle! Synttäreitä vietettiin kotona tyttöporukalla, mukana menossa oli myös Nala, Veesun veljen perheen lähes puolivuotias labbiksen pentu, joka on ollut meillä hoidossa reilun viikon ajan. Nala on tosi symppis tapaus ja olemme tykästyneet siihen niin paljon, että melkein ei tekisi mieli luopua siitä... vaikka pakko kai se on ;) Viime aikoina meillä on ollut muutenkin vaihteeksi enemmän koiramaista ohjelmaa, Delin kanssa ollaan noutotreenailtu parin kuukauden tauon jälkeen ja tolleri(sti)vieraita on käynyt tutustumassa pikku-Siljaan sekä uuteen kotiimme - kiitos käynnistä tiimien Merkillinen, Reponi, Flaming Joy ja Wage & Intro edustajille! Muutimme siis kolmisen viikkoa sitten Espoon Suvisaaristoon, mikä tosin on meille vain väliaikainen koti, mutta oikein mukava sellainen ja olemmekin viihtyneet täällä saaristossa erinomaisen hyvin. Ulkoilu tällaisen jengin kanssa sujuu nyt huomattavasti helpommin verrattuna aiempaan, kun ei enää tarvitse lähteä kerrostalon kolmannesta kerroksesta portaita pitkin vaan pääsee suoraan ovesta ulos. Koirat ovat myös oppineet kävelemään nätisti vaunujen vierellä, vaunulenkille pääsee mukaan vuorotellen joko Nekku ja Deli tai Fiona, mikä on osoittautunut toimivaksi systeemiksi, kolme kun olisi vähän liikaa hanskattavaksi kerralla vaunujen kanssa. Tosi kivasti on muutenkin koirien ja vauvan yhteiselo tähän asti sujunut, kaikki kolme käyttäytyvät Siljan seurassa rauhallisesti, käyvät vaan välillä nuuhkaisemassa Siljaa, pusuttelu on jäänyt jo selvästi vähemmälle alkuinnostuksen laannuttua :)
9.2.2008 Perheeseemme syntyi tällä viikolla (yhdistettynä Runeberginpäivänä ja laskiais-/supertiistaina) lisäystä kaksijalkaisen nyytin muodossa. Uusi tulokas, Silja, vahvistaa entisestään girl poweria tiimissämme :) Kotiuduimme Naistenklinikalta perjantaina ja koirista Nekku ja Deli saivat olla heti vastaanottamassa uutta perheenjäsentä Fionan ollessa vielä toistaiseksi anoppilassa hoidossa. Hyvin tytöt toisiinsa suhtautuivat, Silja sai heti pari pusua ja erityisesti Delin tutustumisintoa piti hieman toppuutellakin. Tänään on lähestyminen ollut jo rauhallisempaa ja vauvaperheen arkeen opettelu on lähtenyt Siljan kanssa muutenkin hyvin käyntiin.

Nekun ja Delin ensitapaaminen Siljan kanssa
8.1.2008 Hyvää Uutta Vuotta! Parempi sitä kai on toivottaa pikkasen myöhässä kuin ei silloinkaan ;) Vuosi 2008 on alkanut meillä leppoisissa merkeissä, itse jäin lomalle jo joulukuun puolessa välissä ja siitä lähtien tytöt ovat saaneet nauttia lenkkeilystä arkisinkin valoisaan aikaan ja mikäs sitä on ulkona spurttaillessa, varsinkin kun on saatu vihdoin luntakin. Deli on nyt hyvin sporttisessa (lue: karvattomassa ja hoikassa) kunnossa pennun saannin jäljiltä, mitä Nekku tasapainottaa hieman pyöristymään päässeellä olemuksellaan... Nooh, eiköhän tässäkin asiassa mielekkäämpi tasapaino lauman sisällä ennen pitkää saavuteta :) Fiona puolestaan on saanut vähän lyhyemmän trimmilookin, sillä emme aio nyt vähään aikaan mihinkään näyttelyihin suunnata, niin turha pitää turkkia täyspitkänä keräämässä lumipalloja. Joulua tuli vietettyä Espoossa ja Mäntsälässä melko perinteisin menoin, tosin koirista ei tänä jouluna tullut juurikaan kuvia otettua (vaikka pukki toikin meille lahjaksi uuden hieno objektiivin). Joulun jälkeen lähdimme mökille Porvooseen, missä vuoden vaihtumista kanssamme todisti Team Kepe, kiitos vaan mukavasta illanistujais- sekä treeniseurasta Riikalle, Tommille ja Kepsukaiselle! Vuoden ekat noutotreenit sujuivat mallikkaasti sekä Deliltä että Kepeltä pitkästä treenitauosta huolimatta, mistä on oikein hyvä taas jatkaa harjoituksia. Tässä vaiheessa vuotta kuuluisi kai perinteisesti asettaa tavoitteita ja tehdä suunnitelmia alkaneen vuoden varalle, mutta me taidamme pidemmittä höpinöittä tyytyä vain katsomaan mitä tuleman pitää, aika näyttää :)
>> Uutisia vuodelta 2007