<< Uutisia loka-joulukuulta 2007
20.9.2007 Tänään oli jännät hetket käsillä, kun käytiin Delin kanssa ultrassa. Olin aavistellut, että kantavana se on ja tämän asian laidan eläinlääkäri onneksi vahvisti :)
Määräksi arvioi neljä-viisi pentua, mutta sehän on vain suuntaa-antava arvio tässä vaiheessa. Nyt voi sitten isäntäväki lähteä hyvillä mielin häämatkalle rapakon taakse Delin jäätyä
matkamme ajaksi hoitoon Johannan ja Timon luo massua kasvattamaan :)
12.8.2007 Vuoden näyttelykohokohta eli Toller Show oli vuorossa eilen, päivä oli pitkä ja rankka mutta hyvin antoisa. Koiria oli ilmoitettu ennätysmäiset 144 kpl ja paikka (Metsästysmuseon piha Riihimäellä) oli onnistunut valinta häppeningille kaikessa vehreydessään. Itse olin mukana organisoimassa tapahtumaa ja häärätessä siinä kahden kehän välillä liikuntaa kyllä sai enemmän kuin tarpeeksi, vaikka ei kehässä koiran kanssa itse tarvinnut juostakaan ;) Meidän tolleritytöistä show'hun osallistui Deli, jonka handlasi hienosti Katja, kiitos taas tuhannesti! Deli sai Paul Stantonilta erinomaisen ja sijoittui kovatasoisessa valioluokassa neljänneksi. Tuomari arvosteli kaikki koirat hyvin perusteellisesti ja käytti koko arvosteluskaalaa, eikä ERI ollut itsestäänselvyys valioluokassakaan. Kun vielä arvostelussa toistuu sana "vacker" neljä kertaa, niin pitäähän sitä tyytyväinen olla :) Deli pääsi myös osallistumaan paras pää ja ilme -kilpailuun sekä Hulivilin kasvattajaryhmään, joka sijoittui kolmanneksi KP:n kera edustajinaan Deli, Sira, Remu ja Ria. Delin veli Eros oli tuttuun tapaan X-luokassa ja sijoittui neljänneksi mukavalla arvostelulla, joskin sanomista tuli Eroksen "uimarenkaasta" eli hieman tuhdista kunnosta... Todella kiva ja onnistunut päivä siis kaiken kaikkiaan, vaikka tuttujen kanssa ei paljon ehtinytkään jutella (eikä kuvia juurikaan napsimaan) kun tohinaa riitti. Samana päivänä pidetyssä Joensuun kaikkien rotujen näyttelyssä oli Wilma (Nekun ekasta pentueesta) saanut SERTin ollen PN-2, paljon onnea Wilman perheelle! Delin juoksutilanteesta raportoitakoon muuten sen verran, että sillä ei alkanutkaan juoksu ihan vielä silloin kun luultiin eli viime viikolla, se taisikin olla vain juoksua edeltävää tiputtelua, varsinainen juoksu alkoi reilua viikkoa myöhemmin. Mutta nyt meillä juostaan siis ihan oikeasti ja odotamme mielenkiinnolla tulevia aikoja :)
30.7.2007 Ja heti perään uutta uutisoitavaa :) Deli aloitti tänään juoksunsa, jota olikin jo pitkään (ja hartaasti) odotettu. Juoksuväli venähti tällä kertaa
kahdeksan kuukauden mittaiseksi, viimeksi se oli kuukauden lyhyempi. Mutta nyt siis päästään pikkuhiljaa tositoimiin pennutuksen suhteen,
lisätietoja pentueen arvioidusta aikataulusta Merkillisen pentusivulla.
29.7.2007 Viikonloppuna kävimme matkailemassa Porissa, samalla tuli käytyä kv-näyttelyssä Nekun ja Fionan kanssa. Odotukset eivät etukäteen olleet Nekun suhteen kovin korkealla, sillä se on päässyt steriloinnin jälkeen hieman löysistymään (kylkiluut kuitenkin tuntuvat), mutta Nekku näytti että kyllä sitä voitetaan ei-ihan-niin-timmissäkin kunnossa ;) Tollereita oli ilmoitettu 16 kpl espanjalaiselle Carlos Fernandez Renaulle, jolta Nekku on muuten saanut aikoinaan ekan cacibinsakin. Nekku voitti nartut saaden cacibin, eikä ROP-kehässäkään tuomari kovin pitkään miettinyt ennen kuin valitsi Nekun ROP:ksi ja urokset voittaneen Jonathanin VSP:ksi. Nekun esitti kehässä totuttuun tapaan "personal handlerimme" Katja, suuret kiitokset Katjalle sekä Nekun aina yhtä tyylikkäästä handlauksesta että mukavasta seurasta! Nekun viime vuosien saldoon ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, viimeisestä kuudesta kv-näyttelystä on saatu 4 cacibia ja 2 vara-cacibia. Tämä koira selvästikin vaan paranee vanhetessaan :) Tollereiden jälkeen siirryimme fieldikehän äärelle, missä belgialainen tuomari Theo Leenen arvosteli kaikki koirat tarkkaan, Fionan saama arvostelu onkin hyvin perusteellinen verrattuna Nekun "lyheystä virsi kaunis" arvosteluun. Fieldejä oli ilmoitettu 9 kpl, joista narttuja oli peräti seitsemän, mikä on erikoisen paljon normi-kv-näyttelyyn. Loppupelissä tuomari tuntui painottavan liikkeitä, ja valitsi Fionan narttujen parhaaksi cacibin kera kolmen ERI:n saaneen nartun joukosta. ROP-kehässä vastassa oli komea musta uros Quibble's Notus, joka vei odotetusti voiton Fionan ollessa VSP. Fieldikehän loputtua lähdimme jo kotimatkalle emmekä jääneet Nekun kanssa ryhmiin, kun kotiinpaluu olisi mennyt muuten niin myöhäiseksi. Varsin onnistunut reissu kyllä oli, ja täytyyhän sitä kerran kesässä kv-näyttelyssä käväistä, pitää mielen virkeänä ;)
25.7.2007 Fiona palasi tänään kotiin "maalaislomaltaan" ja pääsi (tai siis joutui) samantien trimmattavaksi. Fionaa ei oltu tätä ennen trimmattu kunnolla yli puoleen vuoteen, joten siistimisessä oli aikamoinen urakka, puolitoista tuntia siinä vierähti ja lähes muovipussillinen karvaa lähti - kiitos Ghitalle avusta jälleen kerran :) Luonnonlapsilookista luopumisen kunniaksi tuli otettua "ennen ja jälkeen" kuvat, jotka näkyvät alla. Edestä päin otetusta kuvasta olisi ehkä nähnyt paremmin, mutta eiköhän eron
näistäkin huomaa varsinkin kun katsoo jalkoja, kaulaa ja korvia, että jotain on turkille tehty kuvien välissä :) Fiona on nyt
oikein hyvässä lihaskunnossa mökkeilyn jäljiltä, kiitokset vielä Matille, Annelle ja Inkalle "Banaanin" viihdyttämisestä!


9.7.2007 Kun kesäkuussa meillä oli laumassa neljä koiraa, niin nyt heinäkuussa määrä on vähentynyt puoleen palautettuamme Nellin ja Fionan lähdettyä mökille lomailemaan Veesun vanhempien kanssa. Eron koiramäärässä kyllä huomaa, täytyy myöntää että vain kaksi koiraa tuntuu vaihteeksi ihan luksukselta :) Ja Fiona viihtyy hyvin maaseudun rauhassa kun saa olla lähes kaikki päivät ulkona. Delin kanssa ollaan intouduttu nyt treenaamaan noutojuttuja pitkästä aikaa - juoksua odotellessa kun ei ole muutakaan tekemistä keksitty ;) Tauko on selvästi tehnyt hyvää, intoa on kuin pienessä kylässä ja itseluottamusta hakutyöskentelyssä löytyy aiempaa paremmin. Ainoa miinus on malttamattomuus odottaessa, mutta ehkä kaikkea ei voi saada... Alla kuvat Delistä ja Nellistä viikonlopun noutotreeneissä, missä molemmat tekivät tosi hyvää työtä.


28.6.2007 Juhannuksen jälkeisiä kuulumisia: keskikesän juhlaa tuli vietettyä perinteisin menoin Porvoon mökillä, neljän koiran ja neljän ihmisen voimin.
Lämpimässä säässä tuli uitua paljon ja koiratkin nauttivat taas rantaleikeistä, paitsi hoitolapsemme Nelli-labbis, jota ei valitettavasti voinut parantumassa olevan hotspotin takia veteen päästää.
Nelli on ollut helppo hoidettava, joten neljä koiraa on mennyt (melkein) samassa kuin kolmekin :) Sen sijaan surullisia uutisia saimme äskettäin kuulla Fionan äidistä,
Yaki-Dasta (FIN MVA MV-98 V-98-99-00-01-02 Hurricane's Yaki-Da), joka on siirtynyt autuaammille metsästysmaille lähes 11 vuoden iässä. Yaki-Da oli yksi Suomen
upeimmista fieldeistä kautta aikojen, ja pitkälti Yaki-Dan ansiosta rodusta alunperin kiinnostuin. Siispä lämmin osanottomme Mirjalle ja perheelle Yaki-Dan poismenon johdosta.
10.6.2007 Vuoden tolleriseurapiiritapahtuma eli tollerileiri on nyt ohi, Himoksella aurinkoa riitti ja hauskanpitoa myös. Nekun ja Delin hännät normalisoituivat onneksi jo heti alkuviikosta ihan itsestään, joten saimme leireillä rauhassa koko porukan voimin. Otimme leirin tänä vuonna lomailun kannalta emmekä osallistuneet koulutuksiin, mutta Deli kävi lauantaina tekemässä hakuruudun dameilla sekä lyhyen kanin jäljen toimiessaan taippariryhmän demokoirana. Muuten me sitten hengailtiin vaan ja nautittiin upeasta säästä hyvässä seurassa, ajan sai erittäin hyvin kulumaan niinkin :) Lauantaina saimme leirille hienoja tulosuutisia Pohjanmaalta, kun Zeb oli ollut mejäkokeessa ja napannut toisen ykkösensä putkeen upealla pistemäärällä (47). Onnea vielä kovasti Zeb, Svante & Lena ja tervemenoa voittajaluokkaan!
Kuvia leiriltä
3.6.2007 Kesäkuun ekana viikonloppuna vietimme viime vuonna perinteeksi otettua pre-leiriä Team Kepen ja Team Flaming Joyn kanssa, tällä kertaa leirin pitopaikkana oli Porvoo ja treeniteemana mejä. Sää todellakin suosi ja aurinkoa saatiin enemmän kuin tarpeeksi, onneksi pikaista viilennystä sai järvestä sekä ihmiset että koirat. Tosin ahkera vedessä läträäminen koitui kahden leireilijän kohtaloksi, sillä sekä Delillä että Nekulla huomattiin sunnuntaiaamuna olevan vesihäntä, Delillä pahempi, Nekulla lievempi.
Ensiavuksi annettiin särkylääkettä, toivottavasti hännät paranevat kummallakin itsestään eivätkä vaivaa pitkään. Eipähän ole meidän koirilla tätä vaivaa aiemmin ollut, mutta kerta se tietty on ensimmäinenkin :( Sunnuntain treenisuunnitelmat menivät sitten uusiksi, jäljestämään kun oli tarkoitus lähteä Nekun, Kepen ja Lenen kanssa, mutta nyt Nekun sijaan voittajaluokan tyyppiselle jäljelle lähtikin Fiona. Jäljestys sujui Fiinulta aluksi tosi hyvin ja määrätietoisesti, mutta katkokulman luona harhauduimme väärälle puolelle ojaa ja luotin kerrankin vähän liikaakin koiraani (tyyliin "on se aina ennenkin itse jäljelle takaisin löytänyt") mutta tällä kertaa ei taktiikka ihan toiminut... Kaadolle löydettiin kuitenkin lopulta tien kautta :) Kiitokset kanssaleireilijöille huippuhauskasta seurasta, ensi viikonloppuna nähdään sitten varsinaisen leirin merkeissä!
>> Uutisia tammi-toukokuulta 2007